Pääskyt

 Liekö pääskyjen upea lentotaito saanut minut haikailemaan niiden sulokkuutta taivaan sinessä, vai taloni kiinteistön nimi, mikä viittaa pääskyihin.

Takautumia omasta elämästään on hankala seurata, eritoten mieltymyksiin johtavia, silti olen aina ihaillut pääskyjä ja kysyttäessä mikä lintu haluaisin olla, vastaus on pääsky.

Vanhan mökkini historia vie 1970-luvun alkuun, jolloin rakennuttajan puoliso ei viihtynytkään paikalla ja myi sen isoisälleni. Hän oli antanut mökille nimen liittyen ilmeisesti verannan kaiteen pääskysiluettiin, koska ainoat pääskyset – törmäpääskyt (Riparia riparia) – pesivät läheisellä hiekkakuopalla.

Ehkä noiden pääskysten rupatteleva, hiljainen laulu liitäen järven yllä ruokaillen tai samanlainen kiintymys kuin minulla, sai henkilön nimeämään mökin mieleisekseen.

Karjalaiset isovanhempani saivat rintamamiestalon valmiiksi 1952, minkä mahdollisti 1945 voimaan astunut maanhankintalaki (MHL). Lapsuudestani muistan, kuinka mummoni ei voinut sietää pääskyjen pesiä talon räystäiden alla, vaan hän hävitti ne pitkän kepin avulla. Tuolloin todennäköisesti oli kyseessä räystäspääskyt (Delichon urbicum).

Aikuistuttuani huomasin joka kesä haarapääskyjen (Hirundo rustica) kiinnostuvan vanhan mökkini verannasta, muttei kiinnostus johtanut pidemmälle. Eräänä kesänä toin jopa savea rantatörmälle, kun ei sitä näillä main ole. Sekään ei saanut niitä pesimään. 

Eräs käsistään taitava maanviljelijä rakensi pyynnöstäni haarapääskyille ensimmäisiä tekopesiä huovasta ja puusta. Pari pesää kiinnitettiin mökin eteläpäätyyn, muttei ne kelvanneet kuin harmaasiepolle (Muscicapa striata).

Jossakin vaiheessa ystäväni rakensi jopa tervapääskylle (Apus apus) pesän ja kiinnitti sen korkealle männyn runkoon avoimelle paikalle. Toiveena oli saada edes tervapääsky pesimään. Tervapääsky luetaan kuitenkin kiitäjiin (Apodiformes), suomenkielinen nimi johtaa harhaan, kun sen pitäisi kuvata mestarillista ilmaherruutta. Tänäkään päivänä pesässä ei ole pesinyt pääskyä, oli etuliite mikä hyvänsä.

Vanha mökkini purettiin 2022, ja valitsin uuteen taloon nimen ja kaikkien näiden muistojen mukaisesti tapetiksi haarapääskyt. Niin ne ovat lennelleet seinälläni nyt neljä vuotta.

Haarapääsky -tapetti (Swallows Pebble) Sandersonin kokoelma Vintage ja One Sixty.  Lähde: Seinäruusu  

Joten sain osoittaa pääskyihin vain etäistä, maanläheistä ihailua ja kunnioitusta vieraillessani maataloissa, joissa niillä oli pitkä pesimähistoria tai kartoittaessani minulle uusia törmäpääskyjen pesimäharjuja, kun paikallisella hiekkakuopalla pesineen yhdyskunnan pesät tuhottiin kesken kaiken, eikä yhdyskunta enää palannut pesimään.

Ostin Luontokaupasta huhtikuussa haarapääskyn betonisen pesämaljan viimeisenä kädenojennuksena kuin eleenä:"Tänne olette enemmän kuin tervetulleita".

Muutaman päivän pesämaljan paikalleen asentamisen jälkeen haarapääskyt taas ilmestyivät pitkältä muuttomatkaltaan trooppisesta Afrikasta Suomeen. Toisteisesti ne osoittivat mielenkiintoa taloani kohtaan viihtyen pidempään kuin normaalisti.

Kaksi viikkoa sitten haarapääskyt alkoivat muurata omaa pesää taloni seinään, muttei pesä pysynyt kasassa ilman savea tai korsia, sen sijaan ne yrittivät pesänmuurausta mullasta ja havunneulasista.

Luonto osaa aina yllättää! Kun pääskyt totesivat pesänrakennuksen toivottomaksi, ne hyväksyivät vihdoinkin betonisen pesämaljan.

Tätä kirjoittaessa niillä on munintavaihe menossa. 

Linnunlaulu 3

 Tienpientareet ovat nyt valloittavan värikkäitä, reheviä kukkaniittyjä ennen kuin niittokone ehtii tehdä niistä selvän. Pyöräillessä ehtii jopa nähdä kukissa vierailevia tai niiden yllä tanssivia, kieppuvia perhosia (Lepidoptera). Kuluneella viikolla ohitin ohdakeperhosen (Vanessa cardui), joka ei siis talvehdi lainkaan Suomessa, vaan on vaeltanut tänne peräti Etelä-Euroopasta tai Pohjois-Afrikasta.

Nosta jalka kaasulta: perhonen ylittää tien.

Eeva Kilpi vuodelta 1987 

Kotimatkalla huomasin vastaantulevalla kaistalla pienen harmaan kiven, joka sai linnun muodon, kun tarkastelin sitä hieman pidempään. Se olikin västäräkin (Motacilla alba) poikanen. Emojen huolestunut ääni oli kuulunut jo aamulla ohittaessani paikkaa. Silloin se kuului tietä vierustavasta jyrkästä mäestä, josta vuosia sitten löysin sattumalta västäräkin pesän. Käänsin pyöräni ja hätistelin linnunpoikasen tien sivuun, sillä se olisi auttamattomasti jäänyt auton liiskaamaksi. Ensin se lensi tietä reunustavaa kaidetta päin, mutta pudottautui sitten ruohikkoon ja jatkoi vaappuvaa matkaansa jalkaisin kohti rantapusikkoa. Näin sain jatkettua poikasen elämää edes muutaman kiihkeän sydämenlyönnin pidempään.

Näihin maisemiin on jo toista kesää asettunut asumaan käki, jolla on poikkeuksellinen kukunta. Normaali koiraskäen kukuntahan on 'kuk-kuu', mutta tälle kaverille on pinttynyt lauluvirhe, jossa ensimmäinen tavu on epämääräinen kurkun korina ja jälkimmäinen on normaali 'kuu' eli jotenkin näin 'krr-kuu'. 

Käkiaiheista musiikkia:

- Frederick Delius: On Hearing the First Cuckoo in Spring

Vai olisiko se lintujen murretta, sillä talitiaiset (Parus major) ovat jo pitkään lyhentäneet lauluaan varsinkin kaupungeissa 'ti-ti-tyystä ti-tyyksi tai vain tyyksi' ilmeisesti taustamelun ja energiansäästön vuoksi. Joskus kauan sitten kuulin keväällä Tampereen Kaupin metsässä kulkiessani talitiaisen laulavan Nokia Tunea. Varmaankin se oli pesäpoikasaikana altistunut kännykän soittoäänelle. Lähde: AI.

Punakylkirastailla (Turdus iliacus) on tieteellisesti todennettu erilaisia, jyrkkiäkin murrealueita laulussaan. Minullekin tuotti aloittelevana lintuharrastajana aluksi päänvaivaa tunnistaa punakylkirastaan laulu Tampereella ja esimerkiksi täällä Keski-Suomessa, kunnes kuulin Topi Linjaman tekemästä tutkimuksesta. "Laulun peruskaava on kaikkialla sama: kolmesta kuuteen kuuluvaa tavua, jotka voivat nousta, laskea tai polveilla eri tavoin. Niiden jälkeen lintu livertelee hiljaisemmalla äänellä. Toisilla alueilla punakylkirastaan laulu kuulostaa surumieliseltä, toisilla iloiselta." Lähde: Kaleva 14.6.2008.

Ruusut (Rosa) tuoksuvat lähes humalluttavasti puutarhoissa näihin aikoihin. Kesä on nyt tulvillaan silmiä hivelevää kauneutta, tuoksuja, linnunlaulua, lämpeneviä uimavesiä ja auringonvaloa. Pysähdyhän hetkeksi tämän kalliin asian äärelle!

Joen sammaloitunut kivi 7.6.2026

Linnunlaulu 2

   Jos linnunlaulu siivittää matkan tekoa, niin näihin alkukesän aamuihin kuuluvat myös huumaavat luonnon tuoksut, joista ei autoillessa tiedä mitään.

 Työmatkani kulkee erilaisten biotooppien lävitse: harjumetsiköitä, järven rantoja, soiden reunamia halkoen peltoja, kaupunkien laitamia. Puut ovat avanneet lehtiviuhkansa, luonnossa tuoksuu nyt vahvasti koivu (Betula), mutta soiden lähistöllä ylivoimaisen voiton vie suopursu (Rhododendron tomentosum) lähes pökerryttävästi. 

Kaupunkien reunamilla tuoksuvat syreenit (Syringa), etenkin unkarinsyreeni (Syringa josikaea), joka on mielestäni koristepensaista yksi ylitse muiden. Kielotkin (Convallaria majalis) aloittavat vähitellen kukintaansa, ja niiden vieno tuoksu houkuttelee viettämään aikaa lehtometsiköissä.

Tiltalttien (Phylloscopus collybita) rytmikäs laulu saattelee pyöräilijää vähän väliä. Sen laulu on helposti tunnistettavaa tiputtelua: “tilt talt talt tilt tylt tilt talt…”. Lähde: Suomen Luonto 3/2014.

Punavarpusen (Carpodacus erythrinus) hieman melankolinen laulu kuuluu ensimmäisen kerran isovanhempieni entisen maatilan peltoaukealta. Toisen kerran se kuuluu jo lähempää työpaikkaani. Hyvin tunnistettava laulu, jota on luonnehdittu englanninkieliseksi lauseeksi "nice to meet you". Lähde: Birdlife.fi

Eräästä ruovikosta kuuluu pajusirkun (Schoeniclus schoeniclus) mieto laulu. Se on ainoa paikka koko matkan varrella, kun voin sen laulua kuulla. Paikka on nopeasti ohitettu, joten pyöräilijän pitää olla 'hereillä', ettei kulje onnensa ohitse. 

Pyörämatkaa siivittävät siis monet mukavat odotukset ja luonnon tuttavuudet, eikä koskaan tiedä mitä vastaan tulee. Matka hellii lähes kaikkia aisteja, sillä ilmavirta tuntuu iholla ja tasapaino kuin myös asento- ja liikeaistit saavat harjaantumista.

Jos haluaa syreenistä taiteellisempia elämyksiä, niin

- Eero Järnefelt: Syreenipensas, Kansallisgallerian kokoelma, Atenemiumin taidemuseo.

- Sergei Rahmaninoff Lilacs (Syreeni) op.21, No 51.

Keitele 29.5.2026

Linnunlaulu

 Liikkuessani ulkona en koskaan käytä kuulokkeita korvillani, sillä haluan kuulla luonnonääniä; tuulenhuminaa, puronsolinaa, järven jäiden ulinaa tai paukkumista, linnunlaulua, kevätjäiden helinää, kun aallot puristavat jäät tiiviiksi lautaksi, lehtipuiden havinaa, laineen liplatusta, eläinten ääniä, kuten ketun keväistä kiimaa, kauriin kävelyä syksyn ensipakkasten jäätämässä maastossa tai teerien lentoonlähtöjä kiepeistä.

Hienoinpia hetkiä ovat nämä kevään ja alkukesän aikaiset aamut, jolloin pyöräilen töihin. Kaikki tuntuu keveältä, tuntuu kuin maailma olisi avoinna vastaanottamaan minut, tuntuu elinvoimaiselta. Muuta liikennettä ei ole nimeksikään ja lintujen kevätkonsertot kuuluvat virheettömästi halki avaruuden. 

Matka joutuu, kun eräältä peltoaukealta kuulen taivaanvuohen (Gallinago gallinago) mäkätystä tai näen sen istuvan sähkölangalla. Myllypuron kätköistä peukaloinen (Troclodytes troclodytes) veisaa pontevasti 'virttään'. Järven rantaa kiertävän tien kaarteesta näen kuikan (Gavia arctica) tai kuulen kaakkurin (Gavia stellata) reviirihuutoa. Voiko enempää toivoa?

Aloitin systemaattisemman pyöräilyn harrastamisen vuonna 2017, kun toivuin keuhkokuumeesta (pneumonia). Silloin pyöräily oli helpompaa, kun reidet alkoivat hapottamaan pienestäkin kävelystä. Kävelyssä et saa mitään ilmaiseksi, mutta pyöränselässä myötämäet antavat hetken palautumisen, ja se ilmeisesti oli kohdallani ratkaisevaa.

Seuraavana vuonna pyöräilin jo 2000 km, mikä oli minulle paljon. Ja tein sen ainoastaan työmatkapyöräilynä eli venytin työmatkaa ennen työpäivää tai sen jälkeen.

Ikä alkaa jo painaa tätäkin pyöräilijää, eikä olosuhteetkaan aina ole suopeat, kuten nämä viime aikaiset kovat tuulet. Kovilla tuulilla sitä paitsi ei kuule muuta kuin tuulen suhinan korvissaan. 

Tätä kirjoittaessa tuli kaksi haarapääskystä (Hirundo rustica) kujertelemaan ikkunan toiselle puolen terassin kannatinpalkin päälle. Lähettävät kesäiset terveiset!

Lehto-orvokki (Viola mirabilis). Tätä valokuvaa ottaessa lehtokerttu (Sylvia borin) lauloi taustalla 26.5.2026

O. Merikanto: Kevätlinnuille etelässä (Usko Viitanen, baritoni ja ork./Ilkka Kuusisto).

Kostiainen: Kiurun tie (Vox Aurea/Pekka Kostiainen).

Rautavaara: Joutsenet muuttavat konsertosta Cantus arcticus (Sinfonia Lahti/Osmo Vänskä).

Kansansäv. (sov. Beethoven): To the blackbird (Mustarastaalle) (Haakon Schaub, baritoni, Zsuzsa Zsizsmann, viulu, Cornelius Boensch, sello, ja Michael Clark, piano).

Messager: Finaali bal. Les deux pigeons (Kaksi kyyhkystä) (Covent Garden -oopperan ork./Charles Mackerras).

Hindemith: Kaksi iloista järripeippoa (Kölnin filharmoniset sellistit/Werner Thomas).

Rahmaninov: Etude-tableau a-molli (Meri ja lokit) teoks. Etudes-tableaux op.39 (Ruth Laredo, piano).

Boyle: Wildgeese (Villihanhet) (BBC:n konserttiork./Ronald Corp).

Stravinsky: Satakielen lauluja oopp. Satakieli (Anthony Marwood, viulu, ja Thomas Adès, piano).

Kansansäv. (sov. Runswick): El condor pasa (The London Cello Sound/Geoffrey Simon).

Josef Strauss: Itävallan kyläpääskysiä (Wienin sinfonikot/Robert Stolz).

Lintuaiheista musiikkia Yle Radio 1, Faunin iltapäivästä 25.5.2026: pääskysestä ei päivääkään.

Huomaamaton 3

  Talvi heitti pakkasvaipan Suomen ylle pariksi kuukaudeksi Hannes-myrskyn myötä. Tiukka pakkasjakso kuivatti lumisateet, eikä lumipeite juurikaan kasvanut. Lumisateet, jos niitä saatiin, olivat kevyttä pakkaslunta. Tuuli puhalsi sataneen lumen taivaantuuliin. Pysyvä lumi peitti kenttäkerroksen vain vaivoin keskisessä Suomessa. 

Maastossa säilyivät vähäisen lumen ansiosta reitistöt kävelijöille avoimina koko talven. Perhospolkua kulkiessani usein mietin, miten Repa pärjää kenttäkerroksessa ohuen lumipeitteen suojaamana, kun pakkaset paukkuivat kovina.

Helmikuun lopulla alkoi pitkä pakkasjakso nopeasti lauhtua ja olematon lumipeite huveta. Yritin vielä käydä luistelusuksilla hiihtämässä järven jäällä koirieni kanssa 12.3.2026, kun huomasin olevani tämän tästä nilkkojani myöten kohvassa ja muutin suunnitelmaani aamulenkin suhteen.

Perhospolun kangas oli riisuutunut lumesta, ja Repa paljastui minulle lähes 2,5 kuukauden mittaisen kohmeisen piilottelun jälkeen. Tervetullut ja kaunis lohdutus epäonnistuneesta hiihtoyrityksestä.

Repa 14.3.2026, klo 20:29

Parin päivän aikana Repa oli siirtynyt kanervalta (Calluna vulgaris) puolukan varvulle (Vaccinium vitis-idaea), joten se oli elossa (vertaa postauksen Huomaamaton 2 valokuvaa tähän postaukseen)!

Muutaman päivän kuluttua löysin toisen talvehtivan sitruunaperhosen (Gonepteryx rhamni). Olin koirieni kanssa iltalenkillä otsalampun valossa. Metsässä pimeällä kulkiessa katse viistää maata, jotta maaston epätasaisuuksiin ehtii reagoida kompuroimatta. Kuinka ollakaan otsalamppuni valokeila ja eritoten silmäni osuivatkin tutunnäköiseen perhoseen kenttäkerroksessa. Olin lähtenyt kiertämään polkua pitkin, jota en ollut kulkenut koko talvena enkä ollut ottanut kännykkää mukaani. Heti seuraavana päivänä kävin valokuvaamassa perhosen ja annoin sille nimen Kajo.

Kajo 24.3.2026

Olin kuin tuomiopäivän oraakkeli, sillä minua alkoi huolettaa perhosten aikainen herääminen, kun niiden ravintokasvit olivat vielä kimmoisassa talviasetuksessa. 

Selvittelin, kuin itseäni vakuuttaakseni, talvehtivien perhosten lentoonlähdön edellytyksiä, ja päiväperhoset tarvitsevat auringonpaistetta ja vähintään +10°C lämpötilaa. Perhosten lentolihasten lämpötilan on oltava vähintään +30°C – +35°C, jotta ne pystyvät lentämään. Perhonen pystyy siipiään värisyttämällä nostamaan ruumiinlämpöään. Lähde: AI

Maaliskuun loppuun mennessä molemmat perhoset olivat lähteneet lentoon. Niiden elinkaareen kuuluun talvehtimisen jälkeen parittelu ja naarailla muniminen ravintokasville, kuten paatsaman (Frangula alnus) silmuille tai lehdille. Sitten ne kuolevat. Tätä kirjoittaessa sekä Repa että Kajo ovat jo kuolleet. Toivottavasti ne pääsivät jatkamaan tehtäväänsä eli sukuaan.

Perhoset haltuunottivat elämäni muutamiksi viikoiksi. Niiden vihreä väri assosioi Käärijän (Jere Mikael Pöyhönen) ja limen väriin. Sama vihreys valtaa luonnon näin keväisin. 

Äitini opetti minua käyttämään sitruunan (Citrus limon) sijasta limettiä, (lime) (Citrus aurantiifolia) ruoanlaitossa ja leivonnassa.

Nykyisin joka kerta nähdessäni lentävän sitruunaperhosen, sillä on suurempi merkitys kuin vain: "ahaa, perhonen"! Minulle tulee perhosten, minkä vaan perhosten lennosta mieleen Lakmé ooppera (1883) Delibes: Kukkaduetto "Viens Mallika - Dôme épais le jasmin".

Tarina sitruunaperhosista on säikeitä elämästäni.

Muita assosiaatioita:

Steffen Morrison: You've Been Hit By a Butterfly (2020).

Giacomo Puccini : Madame Butterfly -ooppera (1904).

Liian paksu perhoseksi (Hardly a Butterfly) elokuva (1998) Sisko Istanmäen samannimisen romaanin (1995) pohjalta.

Huomaamaton 2

  "Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan" on tunnettu lyhennelmä Raamatun jakeesta (Matteus 7:8). Tuo sanonta ei useinkaan pidä luonnossa liikkuessa paikkaansa, sillä retkelle hyvin varustautuneena (kamera, kiikarit) havaintoja, löytöjä ei vain saa. Vaan arvaappas sitten, kun lähdet vähän niin kuin 'soitellen sotaan', huolettomana, etsimättä yhtikäs mitään, saatat saada onnenkantamoisen, jos toisenkin.

Ja se on poltettava verkkokalvoille, tallennettava aivosoluihin tai kätkettävä sydämeen, sinne minne me itse kukin tallennemme itselle arvokkaat muistot. Tajunnan valkokangas on vain turhan hauras muistikuvien säilyttämiseen, kuten jokainen sen omakohtaisesti todistaa. Ja muistotkin ajan mittaan vääristyvät.

Tällaisesta tapauksesta on kohdallani ehkä kaikista sattumista 'karvain' esimerkki Tampereelta. Taaksepäin pitää mennä ainakin 15 vuotta, elettiin heinäkuun alkupäiviä. 

Eräänä arkiaamuna olin tulossa silloisen koirani Toivon kanssa lenkiltä. Oikaisimme erään puiston lävitse ja näin lasten leikkikentän katoksen päällä oudon linnun. Reissumme oli venynyt hieman liikaa, sillä oli satanut reippaasti koko matkan, enkä ollut varannut koiran pesuun ja kuivaamiseen riittävästi aikaa ennen töihin lähtöä. Olin itsekin kuin uitettu koira, vaikka vaatteeni pidättivätkin vettä, ainakin jonkun verran. Oli siis jo kiireen hivakka. Mielikuvituksellanikaan ei ole sellaista valtaa, että olisin kehittänyt siihen hetkeen näyn.

Tuo näky oli linnunmuotoinen, rastas (Turdidae), mutta ulkonäkö oli ihan uppo outo. Pääsin sitä lähelle, noin viiden metrin päähän, ennen kuin se lähti lentoon. Ensiajatukseni oli, että onko tämä jokin pila – olenko piilokamerassa – niin eksoottinen se näky oli. Lintu oli punarintainen, niin kuin punarinnalla (Erithacus rubecula), muttei se ollut se, vaan isompi niin kuin rastaat ovat. Minulla oli taskussani kännykkä, mutten siihen tilanteeseen muistanut sitä ja toisekseen, eipä sillä olisi saanut riittävän hyvää dokumenttia.

Lintu oli punarintarastas (Turdus migratorius), suomenkielinen nimitys ulkonäkönsä mukaisesti. Tein siitä aluerariteettikomitealle (harvinaisuustyöryhmä) ilmoituksen, muttei se mennyt lävitse, koska minulla ei ollut kuvaa eikä ääntä havaintoni tueksi, eikä kukaan muukaan henkilö ollut tehnyt linnusta ilmoitettua havaintoa.

Punarintarastas on pohjoisamerikkalainen laji, eikä kuulu Suomen lintulajistoon. No, minä sen näin ja olen tänä päivänäkin varma näkemästäni. 

Viime lokakuun alkupuolella olin onneksi varustautunut kännykällä, kun olin lenkittämässä nykyisiä koiriani. En todellakaan etsinyt yhtään mitään, sillä oli ollut melko tapahtumarikas viikko ja aivot olivat niin sanotusti narikassa,  mutta miten sitten silmäni osuivatkaan polun vieressä kanervikossa (Calluna vulgaris) lymyävään sitruunaperhoseen (Gonepteryx rhamni). Onko sattumalla sijaa?

https://kohtalaisiakuvakulmia.blogspot.com/2025/10/syksy-29.html

Oli ollut muutama aurinkoinen ja melko lämmin päivä, mutta sitruunaperhonen oli jo asettunut ikään kuin talvehtimaan. Kuitenkin seuraavan kerran mennessäni sitä katsomaan, oli se kadonnut. Ajattelin, että sen pituinen se ja unohdin vähitellen koko perhosen tyystin.

Yöt pitenivät, välillä oli pakkasta ja luntakin. Hiihtämään pääsi marraskuussa muutamana päivänä. Järvikin jäätyi ja sitten se taas suli, vettä satoi joulukuussakin runsaasti. Talvi-ihmisenä vesisateen toivoin tulevan lumena alas, vaan mitä vielä. Aikaa kului ja monen monta lenkkiä perhospolkua pitkin (nimesin sen sitruunaperhosen mukaan).

Tapaninpäivänä 26.12.2025 huomasin sitruunaperhosen uudestaan samassa paikkaa, jossa se oli ollut lokakuussakin. Todennäköisesti se oli sama yksilö. Kuvatessani sitä, huomasin sen vasemman siiven olevan hieman repaleinen. Nimesin sen Repaksi.

https://kohtalaisiakuvakulmia.blogspot.com/2025/12/joulumielta-9.html

Seuraavana päivänä tuli Hannes-myrsky; kova tuuli aiheutti sähkökatkoja, metsätuhoja ympäri Suomen, ilma kylmeni pakkasen puolelle, vesisade muuttui lumeksi. Hannes-myrsky toi Suomeen talven, aivan niin kuin Tapani-myrsky vuonna 2011.

Muistan Tapani-myrskystä sen, että olin viettänyt 'vanhalla mökillä' ensimmäistä joulua koskaan, sillä syksy oli ollut leuto ja joulukuussakin lämpötila vaihteli 0°C molemmin puolin. Tapaninpäivänä lähdimme koirani Toivon ja ystäväni kanssa Tamperetta kohden. Mökkitie oli ihan jäinen kuin 'ohjaskelkkailuränni'. Autoa oli pelottavaa ohjata alamäkeen. Tuuli yltyi.

Sitruunaperhonen, vasemman siiven repaleisuus näkyy kuvassa 29.12.2025

Pari päivää myöhemmin löysin Repan entiseltä paikaltaan. Sen talvehtiminen näytti karulta lumen ja pakkasen keskellä. Talvehtivan perhosen elämän reunaehdot ovat sattumanvaraisia. 

Uuden vuoden päivänä lumipeite oli peittänyt sen.

Huomaamaton

  Voisin aloittaa harjuista, hiekkaharjuista tai somerikoista, kaarnikanvarvuista (Empetrum nigrum), valoisista mäntykankaista, missä on helppoa hengittää. Humisevista harjuista – ei niinkään Emily Brontën romaanista (Wuthering Heights), eikä ainakaan Emerald Fennellin elokuvasta, vaan niin kuin tänäänkin pohjatuulen puhaltaessa siivilöiden hiesusta kaikkien ylikulkeneiden jalanjäljet, puhaltaen viime syksyltä jääneitä kuivuneita lehtiä vielä niiden viimeiseen lentoon ennen seuraavaa sadetta, rypistäen suojaisen lahden vedenpintaa, kun muuttomatkaltaan vastasaapunut kuikka (Gavia arctica) huomasi kulkumme harjun laella ja kuulutti reviiriään monenlaisin äänin.

Voisin aloittaa myös kirkkaista vesistä, järvenpohjissa lymyävistä tai metsään piiloutuneista lähteistä tai pohjaveden muodostumisalueista, kaikista näistä tämä alue on tunnettu. Makeasta vedestä, jonka väheneminen maailmasta on yhtä kiistatonta kuin ilmastonmuutoksen kiihtyvä eteneminen.

Tai voisin aloittaa puhtaasta ilmasta, puiden rungoilla viihtyvistä naavoista (Usnea) ja lupoista (Bryoria); indikaattorilajeista ilmentäen rikkidioksiditonta ilmaa. 

Kuunnella hiljaisuutta, jota täällä vielä onnekseni on suurimmaksi osaksi aikaa.

Aikaa...

Aloitan kuitenkin kanervikkoon (Calluna vulgaris) piiloutuneesta, talvihorrokseen vaipuneesta, lähes huomaamattomasta sitruunaperhosesta (Gonepteryx rhamni).

Sitruunaperhonen 26.12.2025