Huomaamaton 2

  "Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan" on tunnettu lyhennelmä Raamatun jakeesta (Matteus 7:8). Tuo sanonta ei useinkaan pidä luonnossa liikkuessa paikkaansa, sillä retkelle hyvin varustautuneena (kamera, kiikarit) havaintoja, löytöjä ei vain saa. Vaan arvaappas sitten, kun lähdet vähän niin kuin 'soitellen sotaan', huolettomana, etsimättä yhtikäs mitään, saatat saada onnenkantamoisen, jos toisenkin.

Ja se on poltettava verkkokalvoille, tallennettava aivosoluihin tai kätkettävä sydämeen, sinne minne me itse kukin tallennemme itselle arvokkaat muistot. Tajunnan valkokangas on vain turhan hauras muistikuvien säilyttämiseen, kuten jokainen sen omakohtaisesti todistaa. Ja muistotkin ajan mittaan vääristyvät.

Tällaisesta tapauksesta on kohdallani ehkä kaikista sattumista 'karvain' esimerkki Tampereelta. Taaksepäin pitää mennä ainakin 15 vuotta, elettiin heinäkuun alkupäiviä. 

Eräänä arkiaamuna olin tulossa silloisen koirani Toivon kanssa lenkiltä. Oikaisimme erään puiston lävitse ja näin lasten leikkikentän katoksen päällä oudon linnun. Reissumme oli venynyt hieman liikaa, sillä oli satanut reippaasti koko matkan, enkä ollut varannut koiran pesuun ja kuivaamiseen riittävästi aikaa ennen töihin lähtöä. Olin itsekin kuin uitettu koira, vaikka vaatteeni pidättivätkin vettä, ainakin jonkun verran. Oli siis jo kiireen hivakka. Mielikuvituksellanikaan ei ole sellaista valtaa, että olisin kehittänyt siihen hetkeen näyn.

Tuo näky oli linnunmuotoinen, rastas (Turdidae), mutta ulkonäkö oli ihan uppo outo. Pääsin sitä lähelle, noin viiden metrin päähän, ennen kuin se lähti lentoon. Ensiajatukseni oli, että onko tämä jokin pila – olenko piilokamerassa – niin eksoottinen se näky oli. Lintu oli punarintainen, niin kuin punarinnalla (Erithacus rubecula), muttei se ollut se, vaan isompi niin kuin rastaat ovat. Minulla oli taskussani kännykkä, mutten siihen tilanteeseen muistanut sitä ja toisekseen, eipä sillä olisi saanut riittävän hyvää dokumenttia.

Lintu oli punarintarastas (Turdus migratorius), suomenkielinen nimitys ulkonäkönsä mukaisesti. Tein siitä aluerariteettikomitealle (harvinaisuustyöryhmä) ilmoituksen, muttei se mennyt lävitse, koska minulla ei ollut kuvaa eikä ääntä havaintoni tueksi, eikä kukaan muukaan henkilö ollut tehnyt linnusta ilmoitettua havaintoa.

Punarintarastas on pohjoisamerikkalainen laji, eikä kuulu Suomen lintulajistoon. No, minä sen näin ja olen tänä päivänäkin varma näkemästäni. 

Viime lokakuun alkupuolella olin onneksi varustautunut kännykällä, kun olin lenkittämässä nykyisiä koiriani. En todellakaan etsinyt yhtään mitään, sillä oli ollut melko tapahtumarikas viikko ja aivot olivat niin sanotusti narikassa,  mutta miten sitten silmäni osuivatkaan polun vieressä kanervikossa (Calluna vulgaris) lymyävään sitruunaperhoseen (Gonepteryx rhamni). Onko sattumalla sijaa?

https://kohtalaisiakuvakulmia.blogspot.com/2025/10/syksy-29.html

Oli ollut muutama aurinkoinen ja melko lämmin päivä, mutta sitruunaperhonen oli jo asettunut ikään kuin talvehtimaan. Kuitenkin seuraavan kerran mennessäni sitä katsomaan, oli se kadonnut. Ajattelin, että sen pituinen se ja unohdin vähitellen koko perhosen tyystin.

Yöt pitenivät, välillä oli pakkasta ja luntakin. Hiihtämään pääsi marraskuussa muutamana päivänä. Järvikin jäätyi ja sitten se taas suli, vettä satoi joulukuussakin runsaasti. Talvi-ihmisenä vesisateen toivoin tulevan lumena alas, vaan mitä vielä. Aikaa kului ja monen monta lenkkiä perhospolkua pitkin (nimesin sen sitruunaperhosen mukaan).

Tapaninpäivänä 26.12.2025 huomasin sitruunaperhosen uudestaan samassa paikkaa, jossa se oli ollut lokakuussakin. Todennäköisesti se oli sama yksilö. Kuvatessani sitä, huomasin sen vasemman siiven olevan hieman repaleinen. Nimesin sen Repaksi.

https://kohtalaisiakuvakulmia.blogspot.com/2025/12/joulumielta-9.html

Seuraavana päivänä tuli Hannes-myrsky; kova tuuli aiheutti sähkökatkoja, metsätuhoja ympäri Suomen, ilma kylmeni pakkasen puolelle, vesisade muuttui lumeksi. Hannes-myrsky toi Suomeen talven, aivan niin kuin Tapani-myrsky vuonna 2011.

Muistan Tapani-myrskystä sen, että olin viettänyt 'vanhalla mökillä' ensimmäistä joulua koskaan, sillä syksy oli ollut leuto ja joulukuussakin lämpötila vaihteli 0°C molemmin puolin. Tapaninpäivänä lähdimme koirani Toivon ja ystäväni kanssa Tamperetta kohden. Mökkitie oli ihan jäinen kuin 'ohjaskelkkailuränni'. Autoa oli pelottavaa ohjata alamäkeen. Tuuli yltyi.

Sitruunaperhonen, vasemman siiven repaleisuus näkyy kuvassa 29.12.2025

Pari päivää myöhemmin löysin Repan entiseltä paikaltaan. Sen talvehtiminen näytti karulta lumen ja pakkasen keskellä. Talvehtivan perhosen elämän reunaehdot ovat sattumanvaraisia. 

Uuden vuoden päivänä lumipeite oli peittänyt sen.