Pääskyt

 Liekö pääskyjen upea lentotaito saanut minut haikailemaan niiden sulokkuutta taivaan sinessä, vai taloni kiinteistön nimi, mikä viittaa pääskyihin.

Takautumia omasta elämästään on hankala seurata, eritoten mieltymyksiin johtavia, silti olen aina ihaillut pääskyjä ja kysyttäessä mikä lintu haluaisin olla, vastaus on pääsky.

Vanhan mökkini historia vie 1970-luvun alkuun, jolloin rakennuttajan puoliso ei viihtynytkään paikalla ja myi sen isoisälleni. Hän oli antanut mökille nimen liittyen ilmeisesti verannan kaiteen pääskysiluettiin, koska ainoat pääskyset – törmäpääskyt (Riparia riparia) – pesivät läheisellä hiekkakuopalla.

Ehkä noiden pääskysten rupatteleva, hiljainen laulu liitäen järven yllä ruokaillen tai samanlainen kiintymys kuin minulla, sai henkilön nimeämään mökin mieleisekseen.

Karjalaiset isovanhempani saivat rintamamiestalon valmiiksi 1952, minkä mahdollisti 1945 voimaan astunut maanhankintalaki (MHL). Lapsuudestani muistan, kuinka mummoni ei voinut sietää pääskyjen pesiä talon räystäiden alla, vaan hän hävitti ne pitkän kepin avulla. Tuolloin todennäköisesti oli kyseessä räystäspääskyt (Delichon urbicum).

Aikuistuttuani huomasin joka kesä haarapääskyjen (Hirundo rustica) kiinnostuvan vanhan mökkini verannasta, muttei kiinnostus johtanut pidemmälle. Eräänä kesänä toin jopa savea rantatörmälle, kun ei sitä näillä main ole. Sekään ei saanut niitä pesimään. 

Eräs käsistään taitava maanviljelijä rakensi pyynnöstäni haarapääskyille ensimmäisiä tekopesiä huovasta ja puusta. Pari pesää kiinnitettiin mökin eteläpäätyyn, muttei ne kelvanneet kuin harmaasiepolle (Muscicapa striata).

Jossakin vaiheessa ystäväni rakensi jopa tervapääskylle (Apus apus) pesän ja kiinnitti sen korkealle männyn runkoon avoimelle paikalle. Toiveena oli saada edes tervapääsky pesimään. Tervapääsky luetaan kuitenkin kiitäjiin (Apodiformes), suomenkielinen nimi johtaa harhaan, kun sen pitäisi kuvata mestarillista ilmaherruutta. Tänäkään päivänä pesässä ei ole pesinyt pääskyä, oli etuliite mikä hyvänsä.

Vanha mökkini purettiin 2022, ja valitsin uuteen taloon nimen ja kaikkien näiden muistojen mukaisesti tapetiksi haarapääskyt. Niin ne ovat lennelleet seinälläni nyt neljä vuotta.

Haarapääsky -tapetti (Swallows Pebble) Sandersonin kokoelma Vintage ja One Sixty.  Lähde: Seinäruusu  

Joten sain osoittaa pääskyihin vain etäistä, maanläheistä ihailua ja kunnioitusta vieraillessani maataloissa, joissa niillä oli pitkä pesimähistoria tai kartoittaessani minulle uusia törmäpääskyjen pesimäharjuja, kun paikallisella hiekkakuopalla pesineen yhdyskunnan pesät tuhottiin kesken kaiken, eikä yhdyskunta enää palannut pesimään.

Ostin Luontokaupasta huhtikuussa haarapääskyn betonisen pesämaljan viimeisenä kädenojennuksena kuin eleenä:"Tänne olette enemmän kuin tervetulleita".

Muutaman päivän pesämaljan paikalleen asentamisen jälkeen haarapääskyt taas ilmestyivät pitkältä muuttomatkaltaan trooppisesta Afrikasta Suomeen. Toisteisesti ne osoittivat mielenkiintoa taloani kohtaan viihtyen pidempään kuin normaalisti.

Kaksi viikkoa sitten haarapääskyt alkoivat muurata omaa pesää taloni seinään, muttei pesä pysynyt kasassa ilman savea tai korsia, sen sijaan ne yrittivät pesänmuurausta mullasta ja havunneulasista.

Luonto osaa aina yllättää! Kun pääskyt totesivat pesänrakennuksen toivottomaksi, ne hyväksyivät vihdoinkin betonisen pesämaljan.

Tätä kirjoittaessa niillä on munintavaihe menossa. 

Linnunlaulu 3

 Tienpientareet ovat nyt valloittavan värikkäitä, reheviä kukkaniittyjä ennen kuin niittokone ehtii tehdä niistä selvän. Pyöräillessä ehtii jopa nähdä kukissa vierailevia tai niiden yllä tanssivia, kieppuvia perhosia (Lepidoptera). Kuluneella viikolla ohitin ohdakeperhosen (Vanessa cardui), joka ei siis talvehdi lainkaan Suomessa, vaan on vaeltanut tänne peräti Etelä-Euroopasta tai Pohjois-Afrikasta.

Nosta jalka kaasulta: perhonen ylittää tien.

Eeva Kilpi vuodelta 1987 

Kotimatkalla huomasin vastaantulevalla kaistalla pienen harmaan kiven, joka sai linnun muodon, kun tarkastelin sitä hieman pidempään. Se olikin västäräkin (Motacilla alba) poikanen. Emojen huolestunut ääni oli kuulunut jo aamulla ohittaessani paikkaa. Silloin se kuului tietä vierustavasta jyrkästä mäestä, josta vuosia sitten löysin sattumalta västäräkin pesän. Käänsin pyöräni ja hätistelin linnunpoikasen tien sivuun, sillä se olisi auttamattomasti jäänyt auton liiskaamaksi. Ensin se lensi tietä reunustavaa kaidetta päin, mutta pudottautui sitten ruohikkoon ja jatkoi vaappuvaa matkaansa jalkaisin kohti rantapusikkoa. Näin sain jatkettua poikasen elämää edes muutaman kiihkeän sydämenlyönnin pidempään.

Näihin maisemiin on jo toista kesää asettunut asumaan käki, jolla on poikkeuksellinen kukunta. Normaali koiraskäen kukuntahan on 'kuk-kuu', mutta tälle kaverille on pinttynyt lauluvirhe, jossa ensimmäinen tavu on epämääräinen kurkun korina ja jälkimmäinen on normaali 'kuu' eli jotenkin näin 'krr-kuu'. 

Käkiaiheista musiikkia:

- Frederick Delius: On Hearing the First Cuckoo in Spring

Vai olisiko se lintujen murretta, sillä talitiaiset (Parus major) ovat jo pitkään lyhentäneet lauluaan varsinkin kaupungeissa 'ti-ti-tyystä ti-tyyksi tai vain tyyksi' ilmeisesti taustamelun ja energiansäästön vuoksi. Joskus kauan sitten kuulin keväällä Tampereen Kaupin metsässä kulkiessani talitiaisen laulavan Nokia Tunea. Varmaankin se oli pesäpoikasaikana altistunut kännykän soittoäänelle. Lähde: AI.

Punakylkirastailla (Turdus iliacus) on tieteellisesti todennettu erilaisia, jyrkkiäkin murrealueita laulussaan. Minullekin tuotti aloittelevana lintuharrastajana aluksi päänvaivaa tunnistaa punakylkirastaan laulu Tampereella ja esimerkiksi täällä Keski-Suomessa, kunnes kuulin Topi Linjaman tekemästä tutkimuksesta. "Laulun peruskaava on kaikkialla sama: kolmesta kuuteen kuuluvaa tavua, jotka voivat nousta, laskea tai polveilla eri tavoin. Niiden jälkeen lintu livertelee hiljaisemmalla äänellä. Toisilla alueilla punakylkirastaan laulu kuulostaa surumieliseltä, toisilla iloiselta." Lähde: Kaleva 14.6.2008.

Ruusut (Rosa) tuoksuvat lähes humalluttavasti puutarhoissa näihin aikoihin. Kesä on nyt tulvillaan silmiä hivelevää kauneutta, tuoksuja, linnunlaulua, lämpeneviä uimavesiä ja auringonvaloa. Pysähdyhän hetkeksi tämän kalliin asian äärelle!

Joen sammaloitunut kivi 7.6.2026

Linnunlaulu 2

   Jos linnunlaulu siivittää matkan tekoa, niin näihin alkukesän aamuihin kuuluvat myös huumaavat luonnon tuoksut, joista ei autoillessa tiedä mitään.

 Työmatkani kulkee erilaisten biotooppien lävitse: harjumetsiköitä, järven rantoja, soiden reunamia halkoen peltoja, kaupunkien laitamia. Puut ovat avanneet lehtiviuhkansa, luonnossa tuoksuu nyt vahvasti koivu (Betula), mutta soiden lähistöllä ylivoimaisen voiton vie suopursu (Rhododendron tomentosum) lähes pökerryttävästi. 

Kaupunkien reunamilla tuoksuvat syreenit (Syringa), etenkin unkarinsyreeni (Syringa josikaea), joka on mielestäni koristepensaista yksi ylitse muiden. Kielotkin (Convallaria majalis) aloittavat vähitellen kukintaansa, ja niiden vieno tuoksu houkuttelee viettämään aikaa lehtometsiköissä.

Tiltalttien (Phylloscopus collybita) rytmikäs laulu saattelee pyöräilijää vähän väliä. Sen laulu on helposti tunnistettavaa tiputtelua: “tilt talt talt tilt tylt tilt talt…”. Lähde: Suomen Luonto 3/2014.

Punavarpusen (Carpodacus erythrinus) hieman melankolinen laulu kuuluu ensimmäisen kerran isovanhempieni entisen maatilan peltoaukealta. Toisen kerran se kuuluu jo lähempää työpaikkaani. Hyvin tunnistettava laulu, jota on luonnehdittu englanninkieliseksi lauseeksi "nice to meet you". Lähde: Birdlife.fi

Eräästä ruovikosta kuuluu pajusirkun (Schoeniclus schoeniclus) mieto laulu. Se on ainoa paikka koko matkan varrella, kun voin sen laulua kuulla. Paikka on nopeasti ohitettu, joten pyöräilijän pitää olla 'hereillä', ettei kulje onnensa ohitse. 

Pyörämatkaa siivittävät siis monet mukavat odotukset ja luonnon tuttavuudet, eikä koskaan tiedä mitä vastaan tulee. Matka hellii lähes kaikkia aisteja, sillä ilmavirta tuntuu iholla ja tasapaino kuin myös asento- ja liikeaistit saavat harjaantumista.

Jos haluaa syreenistä taiteellisempia elämyksiä, niin

- Eero Järnefelt: Syreenipensas, Kansallisgallerian kokoelma, Atenemiumin taidemuseo.

- Sergei Rahmaninoff Lilacs (Syreeni) op.21, No 51.

Keitele 29.5.2026